tiistai 25. helmikuuta 2014

Pekoni-sienipiirakka




Nyt seuraa ihanan sienipiirakan lihaisampi jatko-osa. Jos alkuperäiseen, jo siltänään makoisaan piirakkaan lisää yhdeksi ainesosaksi pekonin, se ei todellakaan voi huonontua.

Tälläkin kertaa tein mantelijauheesta pohjan, se kun vaan on niin äärimmäisen vaivaton tehdä. Halutessaan sen tilalla voi mainiosti käyttää muuta suolaiselle piiraalle käypäistä pohjareseptiä (vaikkapa tätä tai tätä) tai valmista pakastepohjaa.




PEKONI-SIENIPIIRAKKA

2 pss (à 80 g) mantelijauhetta
2 rkl voita
1 kananmuna
ripaus suolaa

150 g pekonia
1 iso sipuli
kuivattuja kantarelleja ja suppilovahveroita
tuoretta timjamia
2 kananmunaa
2 dl maitoa
1 dl parmesanjuustoraastetta
mustapippuria ja suolaa




Mittaa pohjaa varten mantelijauhe ja suola kulhoon. Riko joukkoon sekoittaen yksi kananmuna. Lopuksi lisää huoneenlämpöinen voi ja nypi seos sormin kiinteäksi taikinaksi.

Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle. Esipaista pohjaa 200 asteessa noin 10 minuuttia.

Täytettä varten valmista ensin pekoni-sipulisilppu pannulla kuullottaen. Voit lisätä paiston loppuvaiheessa joukkoon timjamia kevyesti rouhittuna.

Yhdistä kulhoon juustoraaste, maito sekä kananmunat. Sekoita hyvin ja mausta suolalla ja pippurilla.

Kaada pekoni-sipulipaistos esipaistetun piirakan pohjalle. Levitä niiden päälle juusto-maitoseos. Ripottele piirakan pinnalle vielä kuivattuja sieniä sekä timjamia.

Paista piirakkaa noin puoli tuntia. Reunojen liiallisen tummumisen estämiseksi piirakan voi suojata foliolla tai leivinpaperilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti