maanantai 25. marraskuuta 2013

Valkosipuliöverit nestemäisessä muodossa



Nyt on vuorossa todellista mielipiteidenjakaja-soppaa!

Keitto, joka on valmistettu neljästä kokonaisesta valkosipulista (eli noin 44 kynnestä), vaatii syöjältään erittäin positiivista suhtautumista valkosipuliin. Näin asian ollessa se sitten todennäköisesti maistuukin aivan mahtavalta. Ja jos on sitä mieltä, että valkosipuli on ihan ok, silloinkin tätä voi luultavasti syödä. Ainakin maistaa. Mutta jos valkosipulia ei voi sietää, varsinkaan sen tuoksua (myönnettäköön sen olevan melko voimakasta), tällöin tuskin edes pystyy olemaan samojen seinien sisäpuolella.

Jos suurehko valkosipulin määrä kuitenkin hieman mietityttää, niin se on turhaa, koska lopputulos ei ole ollenkaan niin ärhäkkä kuin luulisi. Syynä tähän on valkosipulien paahtaminen uunissa, se nimenomaan pehmentää lopullisen keiton makua ja paljon. Ja luultavasti juuri siksi siitä tulee niin hyvää.

Arkiruoaksi tästä ei tosin ole, sen verran aikaa vievää näpertelyä valmistus vaatii. Oikein juhlava alkukeitto se on senkin edestä, ja joka tapauksessa kokeilunarvoinen.

Jälleen kerran ohje on napattu Syötävän hyvä -blogista.


 
 44 KYNNEN VALKOSIPULIKEITTO
 
26 kuorimatonta valkosipulinkynttä
öljyä+suolaa+pippuria
pari rkl voita/öljyä
1-2 pilkottua tavallista sipulia
reilu kasa silputtua tuoretta timjamia
18 kuorittua valkosipulinkynttä
noin 6 dl kasvislientä 
pieni loraus kermaa/kookosmaitoa 
pieni kasa raastettua parmesania
limeä/sitruunaa


Pyöritä kuorimattomat valkosipulinkynnet öljyssä ja mausta suolalla ja pippurilla. Paahda niitä 180 asteisessa uunissa noin 45 minuutin ajan. Hyvin paahtuneet kynnet on hieman jäähdyttyään helppo puristaa ulos kuorestaan.

Kuullota pilkottua tavallista sipulia ja timjamia hetken aikaa kattilassa voin kera. Lisää paahdetut sekä kuoritut raa'at valkosipulit sekaan ja sekoittele tovi. Kaada joukkoon kasvisliemi ja anna kiehahtaa noin parinkymmenen minuutin ajan.

Tämän jälkeen soseuta keitto. Keittoon voi lopuksi halutessaan lisätä kermaa/kookosmaitoa/parmesanjuustoa. Purista keiton joukkoon hieman sitruunan/limen mehua ja mausta tarpeen mukaan suolalla ja pippurilla.

2 kommenttia:

  1. Blogien linkkilistoista toiseen surffaillessa eksyin blogiisi. Hauska bongata uusia tuttavuuksia paikkakunnalta, varsinkin muita ruokabloggareita, joilla on koira :)

    VastaaPoista
  2. Kiva juttu että jätit kommentin :) Itse oon ihan samaa mieltä, tosi mukava lueskella muiden paikallisten tarinoita. Muutamia kokkailuideoita olenkin jo napannut sun blogista :)

    VastaaPoista