sunnuntai 12. elokuuta 2012

Elokuu: Yrttiset fetalihapullat juurespedillä


YRTTI-FETALIHAPULLAT JA UUNIJUUREKSIA

uunijuurekset:
5 pientä porkkanaa
pala lanttua
1 iso sipuli
öljyä
mustapippuria
suolaa
tuoretta oreganoa

lihapullat:
1-1 1/2 dl ruokakermaa
3/4 dl korppujauhoja
1 tl mustapippuria
1/2 tl yrttisuolaa
3 pientä salottisipulia
1 iso valkosipulinkynsi
kourallinen tuoretta persiljaa
noin 1/2 dl kalamataoliiveja pilkottuna pieneksi
noin 75 g fetajuustoa
1 kananmuna
400 g nauta-sikajauhelihaa

Tee ensin juurekset. Kuori ja pilko huoneenlämpöiset porkkanat ja lanttu uunivuokaan. Lisää sipuli lohkoina. Lorauta sekaan öljyä sekä mausteet. Pyöräytä ainekset sekaisin ja paista 175 asteessa sen aikaan kun valmistat lihapullat.

Kaada ruokakerma ja korppujauhot kulhoon. Anna niiden turvota vähän aikaa. Lisää sekaan mausteet, silputut sipulit, rouhittu persilja, oliivit sekä fetajuustomuru. Riko myös kananmuna joukkoon. Sekoita. Lopuksi lisää ainesten joukkoon jauheliha ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Pyörittele taikinasta pullia. Ota juuresvuoka uunista ja lado pullat päällimmäiseksi. Nosta lämpötila 200 asteeseen ja paista vielä puolisen tuntia.


Miten paljon omia kokkailuja tohtii kehua? En osaa sanoa, mutta nämä veivät kielen mennessään. Huojentavaa oli todeta pullien onnistuvan myös näin uunissa paistaen. Viime kuussa kun epäilin pannulla paistettujen pullien mehevyyden johtuvan pelkästään valmistustavasta.

Uskaltaisin jo tässä vaiheessa vuotta todeta, että tästä omasta pikku haasteesta on ollut todellista hyötyä. Tietty tuntuma maustaa lihapullat löytyy vähitellen.


Idea tämänkertaisiin pulliin tuli uusimmasta Me-lehdestä. Ohje lihapullille ja juureksille näytti houkuttelevalta, ja varmasti sekin kokeilun arvoinen olisi. Ohjeessa pullat olivat saaneet sulatejuustotäytteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti