lauantai 26. toukokuuta 2012

Amatöörileipurin unelmakeksit


Nämä maapähkinävoi-kaurakeksit ovat oikeasti nopeita tehdä ja niillä on maailman lyhyin resepti. Kuin pisteenä iin päälle, maku on hurjan hyvä. Pitkään aikaan yksi parhaimmista leipomusideoista mielestäni, varsinkin ei-niin-taitavaa jauhopeukaloa miellyttää niiden helppotekoisuus. Näitä et voi mokata!

Leivontaidea lähti jälleen kerran Kauhaa ja rakkautta -blogin selailusta. Haluaisin saman taidon kuin mitä Eevalla on, kyky luoda ihania mutta samalla kenen tahansa toteutettavissa olevia ruoka/leivontaohjeita.


MAAPÄHKINÄVOI-KAURAKEKSIT (noin 12 kpl)

1 dl maapähkinävoita
1 dl fariinisokeria (käytin palmusokeria)
1 muna
2 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta

Sekoita maapähkinävoi ja sokeri keskenään (pidin maapähkinävoita hetken huoneenlämmössä niin se oli helpommin käsiteltävää). Lisää muut ainekset myös joukkoon ja sekoita hyvin niin, että taikinasta tulee kiinteä.

Pyörittele massasta palloja leivinpaperoidulle uunipellille. Kooltaan ehkä vähän pienemmiksi mitä lihapullat. Paina haarukalla palloja muutamasta kohtaa, niin että niistä tulee keksimäisen littanoita. Paista 175 asteessa 7-10 minuuttia. Jäähdytä keksit ritilän päällä.

PS. Hoksattiin PLI:n kanssa keksejä maistellessa, että jos haluaisi niiden muistuttavan snickers-patukoiden makua, kastaisi niitä vielä sulaan suklaaseen. Lurps, menisiköhän se jo liian överiksi?

2 kommenttia:

  1. Hienoa! Tätä kokeilen, sillä minulla on puoli purkkia maapähkinävoita ja olen koittanut keksiä sille hävikistä herkuksi ohjetta :)) Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  2. Joo, kokeile ihmeessä! Piti tuossa tekstissä myös mainita keksien mainiosta tuoksusta, mikä tulee maapähkinävoin ansiosta varmaan. On pitänyt niitä nuuhkutella herkuttelun lisäksi ;)

    VastaaPoista