maanantai 5. syyskuuta 2011

Mausteinen keitto paahdetuista kurpitsoista


Viimeksi kun ravintolapäivää vietettiin, kävimme Henskiksen ja Makuturistin kanssa ihmettelemässä tapahtumaa. Nautittiin kurpitsakeittoa (plus focaccia-leipää ja Louhisaaren juomaa) erään tourulalaisen taloyhtiön piha-alueelle pystytetyssä keittoravintolassa. Keitto oli ihanaa ja se todellakin kutkutteli makunystyröitä.

Nyt sitten muutama viikko takaperin oli pakko testata, saisinko itse aikaiseksi jos en samanlaista, niin ainakin yhtä makoisaa soppaa. Mahat täynnä lähtöä tehdessämme nopeasti utelin kokeilta reseptiä, mutta kaikkia keiton mausteita en näin jälkikäteen pystynyt muistamaan. Mutta se jäi hyvin mieleen, että keitto oli tehty paahdetuista kurpitsoista. "Paahdettu" kuulosti niin hyvältä, että päätin itsekin valmistaa kurpitsat niin pannulla kypsytyksen sijaan.


KURPITSAKEITTO

n. kilon verran kurpitsan sisusta
voita
hunajaa
1 iso sipuli
öljyä
n. 1 l kasvislientä
1/2 pkt Koskenlaskijaa (voimakkaan makuista)
1 dl kermaa
suolaa
mustapippuria
cayennepippuria
muskottipähkinää

Lohko kurpitsasta reiluja palasia uunivuokaan. Laita lohkojen päälle muutama nokare voita ja hieman hunajaa ja paahda uunissa 175 asteessa 30-45 minuuttia. Kuori ja pilko sipuli. Kuullota sipulisilppu isossa kattilassa öljyssä pehmeiksi. Lisää paahtuneet kurpitsanpalat (sulaneen voi-hunajanesteen voi lisätä myös) sekä kasvisliemi kattilaan ja anna kiehua miedolla lämmöllä.

Kurpitsalohkojen ollessa reilusti pehmenneitä, soseuta keitto sauvasekoittimella tasaiseksi. Tämän jälkeen lisää kerma ja sulatejuusto ja sekoita ne sopan sekaan. Lopuksi lisää mausteet.

Osa keitosta matkasi mukanani vanhempieni luo, missä porukalla sitten maisteltiin tätä sunnuntaipäivällisen alkukeittona. Kovasti tästä tykättiin, mikä oli kiva kuulla, sillä itsekin olin varsinkin keiton maustamiseen hyvin tyytyväinen. Jos olisin tehnyt tämän pelkästään meidän keittiössä tuhottavaksi, olisin lisännyt myös kynnen tai pari valkosipulia.

1 kommentti:

  1. Kurpitsakeittoa olisikin mielenkiintoista kokeilla. Olen syönyt kurpitsaa vaan sellaisena hillottuna ja se on minusta aivan kamalan pahaa. Muutoin olisin kyllä kiinnostunut maistamaan, mutta kokeilematta taitaa jäädä, kun ei mitään jättikurpitsaa varmaan tule ostettua pelkän kokeilun takia. Mutta kuulostaa kyllä hyvälle :)

    VastaaPoista