keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Lappi: Lohipiirakka


LOHIPIIRAKKA

Kuori:
100 g voita
2 dl vehnäjauhoja
3 rkl vettä

Täyte:
1/2 dl riisiä
1 1/2 dl vettä
2 kovaksi keitettyä munaa
200 g lohta
1 tl suolaa
valkopippuria
voiteluun munaa

Mittaa jauhot ja huoneenlämpöinen voi kulhoon ja sekoita hyvin. Lisää vesi ja sekoita ainekset taikinaksi. Kaada taikina foliolevylle, taputtele litteäksi ja anna jähmettyä viileässä täyteaineiden valmistelun ajan.

Keitä riisit vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori ja hienonna kananmunat. Leikkaa lohi ohuiksi viipaleiksi.

Kauli kuoritaikina 25x25 cm:n suuruiseksi levyksi ja nosta pellille leivinpaperille. Pane levylle kerroksittain riisit, lohiviipaleet ja hienonnetut kananmunat. Ripota kerrosten väliin suolaa ja valkopippuria.

Ummista piirakka nostamalla levyn kulmat keskelle. Liimaa liitoskohdat vedellä. Voitele piirakka munalla ja pistele haarukalla. Paista uunissa 225 asteessa 20-25 minuuttia.

(Lähde: Riitta Pojanluoma "Perinnemakuja maakunnista")

Muuntelin reseptiä muutamasta kohtaa: riisi korvautui ohrahiutaleilla sekä ylimääräisenä mausteena laitoin kuivattua tilliä. Pohjataikinaan en laittanut kuin ehkä puolet siitä vesimäärästä, mikä on ohjeessa. Näppituntuman perusteella taikinasta olisi tullut liian löysä ja hankala kaulittava, mikäli olisi laittanut kaikki kolme ruokalusikallista vettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti