lauantai 17. syyskuuta 2011

Kesän chilipaprikasato


Loppukesä/alkusyksy on meidän keittiössä mennyt chilipaprikoita ruoanlaitossa hyödyntäen. Kumpainenkin pitää tulisesta mausta, joten mitään hankaluutta tämä ei ole tuottanut. Alkukesästä sain äidiltäni paprikan taimia, jotka istutin pihamaalle muovipaljuihin kasvamaan. Kuudesta taimesta puolet jäivät henkiin, ja olikin oikein mielekästä touhua ihmetellä kesän mittaan paprikoiden kasvua.


Tarkempaa tietoa lajikkeesta ei ole. Melko tujukoita ainakin omaan makuun ne olivat. Näitä sai varoen lisäillä ruokiin. Kaikki olivat vihreitä paprikoita paitsi yksi, joka muuttui vähitellen punaiseksi. Chilipuskan vastarannan kiiski halusi olla hän.


Paprikoita on käytetty ihan sellaisenaan ruoanlaitossa, mutta myös salsalisukkeeseen ne kävi loistavasti. Kuvan salsassa on punasipulia, tomaattia, chilipaprikoita ja tuoretta basilikaa. Mausteena oliiviöljyä, vaaleaa balsamicoa, mustapippuria ja suolaa.


Pensaan lopuista paprikoista tein kokeilumielessä mausteliemeen säilöttyjä chilejä. Kehittelin etikkaliemeen mausteet ilman mitään valmista ohjetta. Täytyy tunnustella ja maistella onnistuinko tässä hommassa alkuunkaan.

Äiti vähän aikaa sitten hieman vihjasi, että heillä olisi paprikasatoa enemmänkin ja useampaa lajiketta. Sain kutsun chilinsäilöntätalkoisiin, ehkäpä siis jokin hyvä liemiresepti tässä kokeilujen myötä löytynee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti