sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Juustoinen kasviskeitto


Heti alkuun on mainittava, että tämä keitto on äitini tekemä, eikä itselläni ole ollut lusikkaa tässä sopassa alkuunkaan ;) Sen verran maukas soppa oli kyseessä, että ohje oli ehdottomasti saatava tänne blogin muistiin.

Ohje on niinkin vanhasta Yhteishyvän ruokaliitteestä kuin vuodelta 2001 (tammikuun numero). Resepti toimii tänä päivänäkin yhtälailla, suluissa on mainittu muutama tehty poikkeus ohjeeseen.

KAHDEN KAALIN JUUSTOKEITTO

4 annosta

250 g pakastekukkakaalia
200 g pakasteparsakaalia
7-7 1/2 dl vettä
2 kasvisliemikuutiota (luomukasvisliemijauhetta)
150 g-200 g tavallista tai sinihomemaustettua sulatejuustoa (Koskenlaskijan voimakasta)
4-5 viherpippuria hienonnettuna
1 rkl maissijauhoa (vajaa rkl)
(lisäksi 2 isoa porkkanaa paloiteltuna)

Leikkaa kukkakaali ja parsakaali tarvittaessa pienemmiksi annospaloiksi. Pane palat, vesi ja kasvisliemikuutiot kattilaan. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 7-10 minuuttia. Lisää sulatejuusto ja anna sen sulaa keittoon. Mausta ja suurusta.

Tämä oli hyvää, reilusti juustoista keittoa. Halutessaan siihen sai pikanttia lisämakua tulisilla salamikuutioilla ja kevätsipulilla.

PS. Suuri kiitos äidille kuvausavusta ja -neuvoista! Kaikki niksit ja vinkit tulivat tarpeeseen.

1 kommentti:

  1. Todella nätti kuva! Enkä yhtään epäile keiton maistuvuuttakaan. :)

    VastaaPoista