perjantai 7. tammikuuta 2011

Hanna-tädin kakut ja kaneliässät


Vuoden ensimmäisenä päivänä ajelin Kuopion seudulle mummoani tervehtimään, joulun aikaan kun en siellä päin kerennyt käymään. Ja jotenkin on tapana, ettei mikään kerta ole tyhjin käsin tarvinnut mummolasta lähteä, tälläkin kertaa jos jonkinlaista herkkua oli takapenkki täynnä. Sellaisia ne mummot taitaa olla, että haluavat aina kaikenlaista herkkua ja lahjaa mukaan laittaa ;)

Tällä kertaa ylitse muiden syötävien tuliaisten nousivat nämä pikkuleivät. Pelkästään niiden tuoksu on huumaava, olenkin salaa käynyt silloin tällöin nuuhkuttelemassa keksipurkkia. Ihana tuoksu, mitenkähän sitä voisi säilöä..?


Tässä ohjeet:

HANNA-TÄDIN KAKUT

3 dl sokeria
1 1/2 dl kermaa
1 tl soodaa
1 1/2 dl sulatettua voita
5 dl vehnäjauhoa
3 dl perunajauhoa

Sokerit ja kerma sekoitetaan sulaan voihin. Jauhot yhdistetään ja lisätään taikinaan.

Pyöritetään pieniä kakkusia leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paistetaan 175 asteessa noin 15 minuuttia.

KANELIÄSSÄT

250 g voita
250 g sokeria
2 kananmunaa
5 1/2 dl vehnäjauhoa
2 tl leivinjauhetta

sokeria ja kanelia

Vatkaa pehmennyt voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmunat yksitellen vatkaten. Lopuksi lisää yhdistetyt jauhot taikinaan.

Leivo sormenpaksuisia puikuloita taikinasta ja pätki ne noin 5 cm:n pituisiksi. Pyörittele tangot sokeri-kaneliseoksessa ja taittele ässän muotoon uunipellille. Paista 200 asteessa vajaa 10 minuuttia.


Herkkujen ja leivonnaisten lisäksi sain kotiinviemisiksi tämän keittokirjan, Riitta Pojanluoman "Perinnemakuja maakunnista". En pistänyt ollenkaan vastaan, kun mummo kysyi haluaisinko sen :) Nopean vilkaisun jälkeen kirja näyttäisi sisältävän monia ei niin tuttuja muiden alueiden perinnereseptejä. Ovat varmasti mielenkiintoisia kokeilla.

1 kommentti:

  1. Sellasia ne mummot kyllä on :) ei tarvi tyhjin käsin lähteä koskaan. Keittokirjat on kyllä kivoja lahjuksia. Niistä tällainen "alan" ihminen ilahtuu aina... Mäkin olen viettänyt tässä muutaman viikon ihan vaan lohdutukseksi selailemalla vanhoja keittokirjoja kun en joululahjaksi saanut yhtään uutta :/ Täytyy ehkä ostaa joku ihana tässä joskus ihan itse.

    VastaaPoista